top of page

Taiteilijat

jouni pajavuori.png

Jouni Pajavuori

Aikaiset vuodet


Ensimmäinen piirustus jonka muistan, piirsin isoäitini Amatsonin liljasta lehtiä. Tajusin silloin kuinka perspektiivi toimii, ja muoto piiretään. Olin silloin noin 5 vuotias, sain siitä ison elämyksen. Sen hetken muistan vieläkin.

Jouni Pajavuori >>

teokset >>

ulla kauhanen.png

Ulla Kauhanen

on Hattulassa asuva kuvataiteilija, kuvittaja, runoilija ja taiteen ammattilainen. Hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ympäri Suomen sekä Floridassa, Yhdysvalloissa. Hän on tehnyt opetustyötä, tuottanut enkelitapahtumia, osallistunut kirjailija-iltoihin ja tehnyt työtä kuvataidekulttuurin parissa ympäri Suomen.

Ulla Kauhanen >>

teokset >>

lasse wallenius.png

Lasse Wallenius

Taiteen Maisteri 

teokset >>

terhi leppäkoski.png

Terhi Leppäkoski

Olen Hämeenlinnassa asuva kuvataiteilija ja taidemaalari. Maalaan pigmenttijauheilla sekä akryyli- ja öljyväreillä. Minua kiinnostaa kokeilla myös tekniikoita joilla saan töihini eri pintastruktuureita ja elävyyttä.Viime aikoina olen kokeillut tehdä myös pieniä veistoksia sekä paperimassasta tai kankaasta tai yhdistänyt molempia.

Terhi Leppäkoski >>

teokset >>

päivi hintsanen.png

Päivi Hintsanen

KUVATAITEILIJA
VÄRIASIANTUNTIJA
KUVITTAJA
KUVITTELIJA

Kuva-aiheissani liikutaan usein jossakin toden ja unen rajamailla: oikeat paikat ovat sekoittuneet keksittyihin paikkoihin ja tiloihin ja todellisuuden elementit häivähtelevät mielikuvitusmaailmassa. Itselleni kuvani ovat dokumentaatiota päässäni näkyvistä paikoista ja hahmoista, joihin unisilla tutkimusmatkoillani olen törmännyt.

Päivi Hintsanen >>

teokset >>

anna kolehmainen.png

Anna Kolehmainen

 is a visual artist and a printmaker, whose main media are intaglio, monotype and drawing.  Subject matter of her art includes color studies, paths and animals. She is interested in trying to understand life itself through art. "By observing and creating, it is possible to get a clearer picture of internal and external reality."
Kolehmainen lives and works in Hämeenlinna, Finland. 

Anna Kolehmainen >>

teokset >>

ruth johansson.png

Ruth Johansson

opiskeli mm. sarjakuvataiteen linjalla Taideteollisessa Korkeakoulussa vuosina 2009 – 2010. Johanssonin varhaistuotanto koostuu ekspressiivisistä maalauksista, mutta myöhemmin hänen taiteensa pääpaino on keskittynyt sarjakuvalliseen sekä poptaiteen ilmaisuun.  Johansson kutsuu tyylisuuntaansa Comix- taiteeksi, jonka juuret juontuvat Amerikasta 1960- luvun underground sarjakuvista.

Ruth Johansson >>

teokset >>

riikka helminen.png

Riikka Helminen

Artesaani

Valmistan uniikkeja teräsveistoksia. Veistokseni ovat lähes sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleista valmistettuja. Tilaustyöt suunnittelen yhdessä asiakkaan kanssa toiveiden mukaan.

Kipinätaide >>

teokset >>

8199565_edited.jpg

Markku Sarastamo

Markku Sarastamo (s. 1948), asuu Hämeenlinnassa. Töitä ollut esillä useissa näyttelyissä vuosikymmenten aikana. Viimeksi näyttely Tampereen Metsokirjastolla keväällä 2023.

Enemmän Sarastamosta hänen lehtileikkeleittensä kautta >>

teokset >>

kåira.png

Rauni Koivisto

Maalaan pääosin naivistisella tyylillä jjaa minua kiinnostaa löytää uutta sisältöä taideilmaisuuni.

Kåira >>

teokset >>

lauri lahtinen.png

Lauri Lahtinen

Tarkastelen maalauksissani ihmisen pyrkimystä onnellisuuteen sekä hänen suhdettaan teknologiaan ja luontoon. Olisiko onnellisuus saavutettavissa materiaalista hyvää kasvattamalla esim. teknologian avulla?
Ehkäpä todellinen onni kätkeytyykin ns. nyt-hetkeen jolloin se olisi lähempänä omaa sisäistä kokemustamme eikä niin riippuvainen ulkoisista olosuhteista, esim. taloudellisesta kasvusta.
Jatkuva kasvuhan on osoittautumassa maapallon ja sen luonnon kannalta kestämättömäksi kehitykseksi.

Lauri Lahtinen >>

teokset >>

säde sonck.png

Säde Sonck

18 vuotta tatuointityötä. Se on ollut pitkä polku kehittymistä parhaaksi versioksi minusta taiteilijana. Ikinä en tule valmiiksi koska aina on lisää opittavaa. Tätä työtä voi tehdä monella eri tavalla ja tyylillä. Se mikä erottaa Artistit artisteista on kehittymisen palo. Tyytyminen vanhaan, jo opittuun on helppoa. Asiakkaikseni hakeutuvat ihmiset, jotka arvostavat kehoaan niin paljon, että heille ei riitä liukuhihnalla tehty työ. 

Teen työni vankalla ammattitaidolla ja rakkaudella laittaen positiivista energiaa kuvaan, joka kulkee lopun elämää iholla.

Säde Sonck >>

teokset >>

wix_edited.jpg

RaamiDaamit

asmo kostia.png

Asmo Kostia

Suunnittelija, taiteilija, muusikko, valokuvaaja.

Asmo Kostia >>

teokset >>

kati mikola.png

Kati Mikola

Artist

Kati Mikola >>

teokset >>

Jouni Pajavuori

Meillä ei juuri nyt ole näyttää tuotteita.

Meillä ei juuri nyt ole näyttää tuotteita.

Meillä ei juuri nyt ole näyttää tuotteita.

Meillä ei juuri nyt ole näyttää tuotteita.

Meillä ei juuri nyt ole näyttää tuotteita.